Mansikoita marraskuussa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Se kuvaa rakkautta, miten suhde alkaa, miten siinä kommunikoidaan, miten yhteistä tulevaisuutta rakennetaan. Se kuvaa laskelmallisuuden rakkauden takana, heikkouden rakkauden edessä. Kehityskaaren kuvaus on hurmaava. Lukijana en voi olla miettimättä, että onko Anna kylmä ja laskelmoiva? Vai onko Lasse tavallinen keskinkertaisuus, joka nousee parrasvaloihin Annan terävänäköisyyden ja tinkimättömän työn takia? Pitäisikö Lassen tuntea kiitollisuutta Annalle? Pitäisikö Annan saada apua kontrollinhimoonsa? Muuttaako julkisuus ihmistä? Kaikki tämä on sijoitettu teatterimaailman kehykseen.
Pidin kirjasta. Vahvat henkilökuvat jäivät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Tässäkin kirjassa oli tosin sellainen suvannekohta, jolloin lukeminen tuntui junnaavalta ja kirja lojui yöpöydällä pitkään odottamassa inspiraatiota.
Anna janoaa menestystä, suurenmoista tulevaisuutta kirkkaissa hyväilevissä valoissa. Mahdollisuutensa hän näkee Lassessa, tuoreessa poikaystävässä, josta hän päättää tehdä teatterinäyttämöiden valovoimaisimman tähden.
Lassen ura lähtee hurjaan nousuun. Hän muuttuu paholaiseksi, jumalan sanansaattajaksi, aivan miksi tahansa. Anna kannustaa, suunnittelee, on harjoituksissa mukana. Hän haluaa antaa Lasselle kaikkensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti