tiistai 31. joulukuuta 2013

Pekka Hiltunen : Sysipimeä


Lia jatkaa toimintaansa Marin kanssa Studiolla. He alkavat tutkia nettiin ladattuja murhavideoita. Studion tutkimukset etenevät poliisin tutkimuksia nopeammin, kunnes ne saavat karmaisevan käänteen. Mari suistuu hetkellisesti masennukseen ja apatiaan, minkä aikana Lia oppii enemmän Marin menneisyydestä. Studion väki työskentelee entistä kovemmin ja vaaroja kaihtamatta saadakseen mielipuolisen murhaajan kiinni.

Jännä kirja. Pidin enemmän ensimmäisestä osasta. Nämä mielipuoliset, supertaitavat ja erinomaisin resurssein varustetut murhaajat eivät ole minun juttuni.


Alussa on pimeys.Joku on murtautunut usean brittinuoren YouTube-tileille vain ladatakseen niille minuuttikaupalla mustaa ruutua.Sitten tulevat murhat. Videoklippejä, joissa puolustuskyvyttömiä ihmisiä potkitaan hengiltä.Kun muu Lontoo jähmettyy pelkoonsa, suomalainen graafikko Lia saa nähdä kuinka hänen ystävänsä Marin johtaman salaperäisen Studio-yksikön ammattilaiset tarttuvat toimeen. Vasta sitten he tajuavat kuka heillä on vastassa. Joku, joka ei kaihda keinoja raahatakseen heidät kaikki sinne minne ei valo yllä - ja Marin menneisyyteen.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Pekka Hiltunen : Vilpittömästi sinun


Suomalainen Lia on muuttanut Lontooseen ja viettää työnsä ulkopuolella yksinäistä elämää. Syntymäpäivillää hän tapaa toisen suomalaisen Marin ja he ystävystyvät nopeasti. Mari on poikkeuksellisen lahjakas ja salaperäinen. Hän on varakas ja käyttää varojaan ja taitojaan tehdäkseen maailmasta vähän paremman paikan. Mari ja Marin työ kiehtovat Liaa ja imevät häntä kohti Marin pyörittämää Studiota.

Naiset alkavat työstämään kahta tapausta: raakaa murhaa ja sitä kuinka väkivaltaista ja epärehellistä äärioikeistopoliitikkoa voisi estää etenemästä kohti päättävää asemaa. Apuna heillä on Marin palkkaama Studion väki.

Kirja on mukaansa tempaava. Välillä kyllä hiukan nauratti se, että Marista tulee mieleen Batman :) Yksinäinen, lahjakas ja varakas maailman parantaja.


















Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.

Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa'an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän pian sen jälkeen tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Heistä tulee läheisiä ja Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään. Mari osaa lukea ihmisiä, nähdä heistä enemmän kuin muut. Hänellä on myös epätavallinen työ. Hulppeassa Studiossa Banksidella työskentelee huippuammattilaisten tiimi, joka tarvittaessa ottaa oikeuden omiin käsiinsä taistellakseen kovaa poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan. Lialle avautuu rikosten ja peiteltyjen operaatioiden vaarallinen maailma. Mutta Marin salaperäisyyttä on vaikea murtaa. Kuka tuo nainen oikeastaan on, ja mitä hän Liasta haluaa?


maanantai 16. joulukuuta 2013

Camilla Läckberg : Enkelintekijä


Olen koukussa Läckbergin dekkareihin. Ne ovat varsin mukaansatempaavia. Enkelintekijässä kutkuttavin juoni on se, että mitä tapahtui perheelle, joka vuonna 1974 katosi saarelta kuin tuhka tuuleen. Jälkeen jäi vain valmiiksi katettu ruokapöytä ja pieni lapsi. Rinnalla kuljetetaan tarinaa tässä päivässä. Tuo pieni tyttö Ebba on kasvanut aikuiseksi ja muuttanut takaisin saarelle kunnostaakseen vanhan rakennuksen matkailukäyttöön.

Eri aikatasojen tarinat kertovat naisten kohtaloista, jotka nivoutuvat lopuksi Ebbaan. Matkan varrelle mahtuu paljon surullisia kohtaloita, rikkonaisia ihmisiä ja julmuutta. Olisi muuten ihan mielenkiintoinen juoni, jos joskus Läckbergin kirjassa murhaajan motiivina olisi vaikka raha eikä sukupolvien kieroonkasvaminen :)

Minusta tämä ei ollut Läckbergin kirkkainta kärkeä, vaikka hyvä olikin.


Pääsiäinen vuonna 1974 Valön saaressa Fjällbackan liepeillä. Illallispöytä on tyylikkäästi katettu, mutta kaikki paitsi perheen yksivuotias tytär Ebba ovat poissa. Oliko kyseessä rikos vai katosiko perhe omasta halustaan? Arvoitus ei koskaan ratkea.Vuosikymmenien päästä Ebba palaa Valön saareen. Hän ja hänen aviomiehensä Mårten ovat hiljattain menettäneet kolmevuotiaan poikansa, ja yrittäessään selvitä surustaan he ovat päättäneet avata majatalon vanhaan sisäoppilaitokseen, jota Ebban isä aikanaan johti ankaralla kädellä. Ebba ja Mårten ovat hädin tuskin ehtineet asettua aloilleen, kun he joutuvat tuhopolttoyrityksen kohteeksi. Ja kun he taloa remontoidessaan ryhtyvät poistamaan ruokasalin lattialautoja, löytyy niiden alta kuivunutta verta... Mitä Ebban perheessä oikein tapahtui - ja tapahtuu?Kirjailija Erika Falck tuntee tapauksen taustat ja suvun naisten traagisen historian. Hän päättää hakeutua Ebban puheille ja selvittää viimein mysteerin.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Susan Fletcher : Irlantilainen tyttö


Kirjassa Eve muistelee palasia lapsuudestaan. Hänen äitinsä kuolemaa ja muuttoa isovanhempiensa luokse. Eve löytää paikkansa pienessä kyläyhteisössä Walesissa siitä huolimatta, että on ihmisiä, jotka eivät voi sietää Eveä ja hänen punaisia hiuksiaan. Ne nimittäin muistuttavat Even isästä, josta harvalla on mitään hyvää sanottavaa.

Toinen lapsuuden merkittävä muisto on, kun koulutyttö katoaa, eikä hänestä etsinnöistä huolimatta löydy muuta kuin yksi rullaluistin. Tytön katoaminen saa aikaan vainon eikä Evekään ole sekaantumatta siihen.

Kirja on Fletherin ensimmäinen julkaistu teos. Tasoltaan on selvästi myöhäisempiä teoksia heikompi. Uusin kirja Tummanhopeinen meri teki minuun suuren vaikutuksen! Vaikka Irlantilaisen tytön lukukokemus oli hyvä, en silti voi olla vertailematta kirjaa muihin ja siksi se jää mieleeni lähinnä harjoituskappaleena. Ensimmäistä kertaa kärsin siitä, että luen kirjalijoiden teoksia satunnaisessa järjestyksessä :(


Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissaan omaan lapsuuteensa - valheiden, vihan ja pelon täyttämään kesään, joka opetti hänelle raskaalla tavalla kuinka elämästä voi selviytyä ilman rakkautta. Seitsemänvuotias Eve oli juuri menettänyt äitinsä, ja hänet oli lähetetty Walesiin isovanhempiensa luo. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärsi, ettei kaikki olekaan ollut hyvin. Nyt, vuosia myöhemmin, palapelin palaset vihdoin asettuvat paikoilleen.

torstai 5. joulukuuta 2013

Marja Björk : Poika

Poika oli minusta realistinen kuvaus siitä, minkälaista on, kun on aina ajatellut olevansa kuin poika ja ollut kiinnostunut tytöistä, kun sitten alkaakin kasvaa naiseksi. Miltä tuntuu piilotella itseään ja yrittää olla mies naisen ruumiissa. Minkälaista on kun ei voi olla oma itsensä eikä tiedä miten kasvaa omaksi itsekseen eli tytöstä mieheksi.

Pidin kirjasta, avartava lukukokemus.

”Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetäkö niitä letkuja irti, minä elän.”
Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, kaverisuhteet, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki  ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Nikolai Gogol : Kuolleet sielut


Jaahas, mitäköhän tästä sanoisin...

Kirjan päähenkilö on kaupunkiin saapunut Tšitšikov. Hän aloittaa oleskelunsa kaupungissa tutustumalla silmäätekeviin virkamiehiin ja varakkaisiin tilallisiin. Pian hän kiertää kutsuja ja istuu pelipöydissä. Sen jälkeen Tšitšikov alkaa toteuttaa varsinaista suunnitelmaansa. Hän haluaa ostaa mahdollisimman paljon kuolleita sieluja eli maaorjia, jotka ovat kuolleet, mutta joita ei ole vielä poistettu henkikirjoituslistoista. 

Kirja keskittyy kuvailemaan henkilöitä, joiden kanssa Tšitšikov seurustelee ja yrittää tehdä sielukauppaa. Kirja kuvailee varsin laveasti näiden henkilöiden ominaisuuksia ja tapoja. Tšitšikov itsekin saa osuutensa raadollisten piirteittensä kuvailusta. Tyylilajina lienee satiiri. Itselleni Gogolin henkilökuvien huumori iskee harvoin. Lieneekö syynä kulttuuri- vai aikakausiero? 

Herkullisinta kirjassa on kaupankäynnin jälkeinen tilanne. Oliko hinta hyvä? Ja mitä ihmettä Tšitšikov sieluilla tekee? Onkohan hän miljonääri?

Minuun kirja ei tehnyt vaikutusta. En osaa arvioida sen vaikutusta venäläiseen kirjallisuuteen, joten voin kirjallisuusummikkona todeta, että eipä ollut hääppöinen kirja. Plussaa kohtuullisesta sivumäärästä :)

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Ajaton klassikko Venäjän maaseudulla matkustavasta kollegineuvos Tšitšikovista, joka keräilee maanomistajilta henkikirjoihin jääneitä maaorjia.
Venäjän maaseudulla matkustaa kollegineuvos Tšitšikov, joka keräilee maanomistajilta henkikirjoihin jääneitä kuolleita maaorjia. Mikä on hänen pyrkimyksensä, mihin hän kuolleita sieluja tarvitsee?
Kuolleet sielut on venäläisen kirjallisuuden suuria klassikkoja. Pikkukaupungin virkamiesten ja säätyläisten henkilökuviin piirtyy hirtehisiä näkymiä ihmisen pohjattomasta ahneudesta ja typeryydestä, joiden ylle kertoja maalaa huolensa tsaarin Venäjän lohduttomasta tilasta. Terävä iva ja ruhtinaallisen leveä huumori värittävät Tšitšikovin matkaa, jossa Gogol loi tärkeän perustan venäläiselle realismille ja koomiselle romaanille.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Alexander McCall Smith : Pieniä ihmeitä autokorjaamolla

Nämä Mma Ramotswe kirjat ovat niin ihanan leppoisia, aurinkoisia ja botswanalainen elämä sopivasti eksoottista.

Tutkittavat tapaukset ovat tässä osassa oikeastaan melkein taka-alalla, kun Mma Ramotswe miettii, että kuka kirjoittaa hänelle uhkauskirjeitä ja onko hänen adoptiotyttärensä Motholelin mahdollista päästä pyörätuolista eroon. Omat juonenkoukeronsa kirjaan tuo Mma Makutsin sänkyhankinta.

Minä pidän sarjasta kovasti. Tosin lukiessani mietin monta kertaa, että olenkohan jo lukenut tämän. Kirjojen juonet eivät jää mieleeni, mutta henkilöt ja tunnelma kyllä.

Mma Ramotswe on aina säilyttänyt järkkymättömän uskonsa maailman hyvyyteen ja hyväsydämisiin naapureihin, tapahtuipa mitä hyvänsä. Mutta kun Naisten etsivätoimisto nro 1 alkaa saada nimettömiä uhkauskirjeitä, uusi asiakas etsii juuriaan ja uskollinen J. L. B. Matekoni haluaa saada aikaan ihmeen, joutuu Mma Ramotswe katsomaan ympäristöään uusin silmin. Totuus saattaa joskus olla hyvinkin monimutkainen - ja toisinaan olisi ehkä parasta vain ummistaa siltä silmänsä...

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lukeminen on ihanaa!


Olen rakastanut lukemista pienestä tytöstä saakka. Välillä lukemisessa on ollut pidempiäkin taukoja. Tenttikirjojen ohella ei ollut voimia muille kirjoille ja vauvavuosina keskittymiskyky kirjoihin ei riittänyt. Elämäni pisimmäksi lukutauoksi muodostuikin poikien vauva- ja taaperovuodet. Sen jälkeen olen puhallellut uutta henkeä lukuharrastukseeni. Miksi?

Minä rentoudun lukemalla.
Saan lukiessani ajatukseni omasta elämästäni ja sen ajoittaisesti hektisyydestä irti. Jos uni ei meinaa tulla illalla, kirja auttaa yleensä aina. Ja jos nukahtamisessa kestääkin hiukan pidempään, olen saanut itselleni jotain muuta kuin pelkkää sängyssä pyörimistä.

Rakastan tarinoita. 
Hyvä tarina imaisee minut vahvasti mukaansa. Pidän kielestäkin, mutta en kuulu niihin, jotka makustelevat sanoja tai jäävät ihailemaan lauserakenteita. Minä himoitsen tarinoita.

Rakastan kokea uusia paikkoja.
Aina ei voi matkustaa uusiin paikkoihin. Eikä etenkään sellaisiin, joita ei ole enää olemassa. Kirjoissa voi matkustaa. Hyvässä kirjassa melkein tuntee suolaisen merituulen kasvoilla tai mausteiden tuoksen basaarin auringon alla.

Lisäksi uskon, että lukeminen tarjoaa aivoille virikettä ja tarvittaa jumppaa. Yritän lukea kirjallisuutta monipuolisesti, vaikka suosikkigenreni dekkarit kattavat varmasti puolet lukemistani kirjoista.

Jotta saisin rakkaan harrastukseni aktiivisemmaksi ja muistaisin, että mitä olen lukenut ja mistä olen erityisesti pitänyt, aloitin vuoden 2010 alusta lukupäiväkirjan pitämisen kirjablogissani. Samaan aikaan aloin lueskelemaan muutamaa kirjablogia saadakseni lukuvinkkejä. Ennen blogini aloittamista luin noin kirjan kuukaudessa. Halusin lukea enemmän. Ensimmäisenä blogivuotena luin 20 kirjaa. Sitten 42, sitten 46. Lukemisen lisääntymiseen on kaksi syytä:

1) Pidän nykyisin aina kirjoja saatavilla
Lainaan pääsääntöisesti kaikki kirjat kirjastosta. Joskus kavereilta. Olen myös oppinut siihen, että kannattaa ottaa pari ylimääräistä kirjaa mukaan kirjastoreissuilta. Tuntemattomista kirjoista ei ikinä tiedä, että nappaako ne lainkaan. Valitsen kirjoja myös sen perusteella, miten ne on aseltu kirjaston hyllyihin. Ne jotka ovat kansikuva eteenpäin on tarkoituksella valittu kyseiselle paikalle. Kirjastonhoitajilla tuntuu olevan hyvä maku.

2) Tartun tuntemattoman kirjailijan kirjoihin
Mitä enemmän lukee uusia kirjailijoita, sitä enemmän muodostuu uusia suosikkeja. Jos pidän yhdestä kirjalijan kirjasta, lainaan yleensä heti perään jonkun toisen hänen teoksensa. Näin syntyy nopeasti uusia suosikkeja. Jopa sellaisia, joilla on jo julkaistuna suuri tuotanto.

Noin 40 kirjaa on ollut aikuisikäni lukuennätys. Tänä vuonna ajattelin, että nostan lukutahtini kirjaan per viikko eli 52 kirjaa vuodessa. Se täyttyi tänään! Syy menestykseen on ollut osittain runsaassa työmatkailussa. En pysty nukkumaan lentokoneessa, joten minulla on ollut kymmeniä tunteja aikaa lukea. Sen lisäksi tänään toteutui toinenkin merkkipaalu lukuhistoriassani. Yläasteikäisestä olen yrittänyt lukea venäläisiä klassikoita. Kertaakaan en ole päässyt loppuun saakka. Tänään sain luetuksi Anna Kareninan. Tämä vuosi on siis ollut melkoinen lukuvuosi minulle! Lukisin mielelläni vieläkin enemmän, mutta aika ei riitä.

Muutama lukuvinkki tämän vuoden lukemistani kirjoista:

  • Vuoden paras (tähän mennessä) Susan Fletcherin Tummanhopeinen meri
    Melkein yhtä hyvä on kirjailijan Noidan rippi.
  • Miksi en aikaisemmin uskonut, että Juha Itkonen on hyvä kirjailija
    viimeisin luettu: Hetken hohtava valo
  • Ruotsalaisen dekkarin kuningatar on Camilla Läckberg, heippa Liza Marklund!
    Helmikuussa luin ensimmäisen Läckbergin dekkarin ja nyt on kaikki uusinta kirjaa vaille luettuna.
  • Ihailuni Elif Shafakia kohtaan kasvaa kirja kirjalta.
    Tänä vuonna luin kirottu IstanbulRakkauden aikakirja vei sydämeni.
  • Aivan verraton kirja varsinaisesta antisankarista huippufysiikan äärellä on Ian McEwanin Polte

Sama kirjoitus on julkaistu molemmissa blogeissani: Pikkukepponen ja Kirjakepponen

Leo Tolstoi : Anna Karenina

Unbelievable! Olen lukenut elämäni ensimmäisen venäläisen klassikon loppuun. Muutamia olen aloittanut, mutta keskenhän ne ovat jääneet. Kiitos saavutuksesta kuuluu 100 kirjaa lukuprojektilleni.

Itseasiassa pidin Anna Kareninasta. Lukemiseen meni silti erittäin kauan. Anna Kareninassa on monia pitkiä jaksoja, jotka eivät kuljeta juonta eteenpäin vaan kertovat jonkun henkilön ajattelusta tai elämästä. Näiden jaksojen aikana minä nukahdin varsin usein. Homman huono puoli oli se, että kun tuhat sivua Tolstoita irtoaa otteesta ja putoaa kasvojen päälle, se kirpaisee ikävästi :)

Onnistumisen tunteesta huolimatta suhtaudun varsin epäilevästi siihen, että joskus pääsisin Sodan ja rauhan loppuun.


Anna Kareninan ja kreivi Vronskin intohimoinen tarina on maailman hienoimpia rakkausromaaneja. 

Anna Karenina elää ilottomassa avioliitossa ylhäisen pietarilaisen virkamiehen Kareninin kanssa. Kun hän kohtaa elegantin ja miehekkään kaartinupseerin kreivi Vronskin, se merkitsee hänen toimettoman, rauhallisen elämänsä loppua, voittamatonta intohimoa ja huumaavaa onnea, johon kuitenkin kätkeytyy jo tulevan murhenäytelmän siemen. 

Rakkaustarinan taustalle Tolstoi on luonut unohtumattoman kuvan 1870-luvun Venäjästä, Pietarista ja Moskovasta, maaseudusta aateliskartanoineen ja talonpoikaistiloineen, tsaarinajan kaikista säädyistä, ihmiskohtaloista joita vain hänen kaltaisensa kertojamestari on pystynyt elävöittämään. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Khaled Hosseini : Ja vuoret kaikuivat

Pidin kovasti Hosseinin Leijapojasta. Minun on todettava, että Tuhat loistavaa aurinkoa oli pettymys. Ehkä ajankohta lukemiselle oli huono, mutta minusta se meni raakuudella ja väkivaltaisuudella mässäilyn puolelle. Jos olisin ilkeä, toteaisin, että mässäilyn tarkoituksena oli kovat myyntiluvut. Hiukan ristiriitaisin fiiliksen tartuin Ja vuoret kaikuivat kirjaan. Pidin kirjasta, vaikka se ei jättänytkään samanlaista muistijälkeä kuin Leijapoika.

Kirja on kevyin Hosseinin kirjoista. Henkilöhahmoja vilisee paljon ja suurinta osaa yhdistää jonkinasteinen sukulaisuus. Ajallisesti kirja kattaa yli puoli vuosisataa. Tarina keskittyy Afganistaniin ja Kabuliin ja sieltä pakenevien ihmisten myötä tarina leviää pitkin maailmaa - etenkin USAn ja Pariisiin. Ehkä juuri henkilöiden ja tarinoiden runsaus, vaikka heistä jokainen on jollain lailla sodan ja menetysten vaurioittama, tekee sen, että kirja ei ole ahdistava tai edes raskas.

Tarinoita kirjassa on monia. Yksi päätarinoista on toisiinsa kiintyneiden sisarusten Abdullahin ja Parin joutuminen erilleen toisistaan ja vanhoina toistensa löytäminen. Pari päätyy varakkaan perheen adoptiolapseksi isoon, komeaan kaupunkitaloon ja vähitellen unohtaa isänsä ja rakkaan veljensä. Silti rinnassa on läpi vuosien tunne, että jotain puuttuu.


Syksyllä 1952 Saboor-niminen mies matkaa Kabuliin Abdullah-pojan ja parivuotiaan Pari-tyttärensä kanssa. Isä on mennyt uusiin naimisiin, sillä hänen vaimonsa on kuollut synnyttäessään Paria. Abdullah on Parille enemmän vanhempi kuin veli. Hän on valmis tekemään sisarensa vuoksi mitä tahansa.
Kabulissa heitä odottaa kuitenkin kohtalo, jota kumpikaan ei ole voinut aavistaa, ja heidän elämänsä saa aivan uuden suunnan. Kuinka häilyvä on oikean ja väärän raja? Kumpi on tuskallisempaa, etsiä juurensa tunteakseen itsensä vai yrittää unohtaa?
Lukutahtini näyttää romahtaneen. Syynä on kirotut venäläiset klassikot - ne musertavat paholaiset ;) Olen vihdoin uskaltautunut aloittamaan jälleen niiden lukemisen vetävimmäksi arvioimastani Anna Kareninasta. Valmista tulee, mutta hitaasti.

perjantai 4. lokakuuta 2013

John Verdon : Murhakierre

Gurney lupautuu auttamaan Kimiä, nuorta opiskelijaa, joka on saanut tv-sarjasuunnitelmansa läpi sensaatiohakuiselle realitykanavalle. Kimin tarkoituksena on haastatella 10 vuotta sitten sarjamurhaajan murhaamien uhrien perheitä siitä miten murha muutti heidän elämäänsä. Joku ei pidä Kimin suunnitelmasta, vaan yrittää sabotoida sitä. Onko kyseessä tosiaan katkera ex-poikaystävä?

Gurney luonnollisesti epäilee sarjamurhaajan profilointia ja alkaakin penkoa juttua aktiivisesti. Joku ei pidä Gurneyn sotkeutumisesta eikä hänen tuestaan ohjelmalle. Onko murhaaja aktivoitumassa 10 vuoden jälkeen?

Minusta tämäkin Verdonin kirja oli erittäin jännittävä. Tällä kertaa juoni ei ollut niin ennalta-arvaamaton kuin edellisissä kirjoissa. Minua se ei haitannut lainkaan, koska se mahdollisti omat spekulointini juonen kulusta ja etenkin murhaajasta.

Vanhan ystävän pyynnöstä Dave Gurney suostuu auttamaan nuorta toimittajaopiskelijaa, joka haluaa tehdä tv-sarjan 90-luvun kuuluisimman sarjamurhaajan, Hyvän paimenen, uhrien perheistä. Hyvästä paimenesta, jota ei koskaan saatu kiinni, ja tapauksen analyysistä on kymmenessä vuodessa tullut kriminologisen tutkimuksen malliesimerkki, josta kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Ja väärässä, toteaa Gurney perehtyessään aineistoon.Huomio herättää Hyvän paimenen henkiin. Gurney paneutuu murhiin ja huomaa pian, että ainoa tapa saada ovela murhaaja kiinni on asettua itse syötiksi. Yrittäessään selvitä hengissä ja ratkaista arvoituksen Gurneyn on turvauduttava kolmen ihmisen apuun: intuitiivisesti viisaan vaimonsa Madeleinen, kaikkia auktoriteetteja halveksivan mutta viekkaan etsivän Jack Hardwickin ja poikansa Kylen, joka on palannut Gurneyn elämään lämmöllä ja tunteella.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Anna Jansson : Haudan takaa

Olipas jännittävä dekkari Janssonilta. Maria Wernillä on varsinainen vyyhti tutkittavanaan. On kadonnut teinityttö, murhattu nainen ja larppiryhmä, joka larppaa öisin kirkon raunioilla. Larppimausteen lisäksi on luurankojenkin tarina vielä selvitettävänä - ei tosin Marian toimesta vaan larppia vetävän Botelin. Sivupohteina kirjassa mietitään kauneutta - voiko olla liian kaunis? Kierroksia tutkimuksiin on siinä vaiheessa lisättävä, kun rikosten määrä kasvaa.

Kaksi viimeksi lukemaani Janssonia Hylynryöstäjä ja Murhan alkemia olivat pettymyksiä, mutta nyt on taas Jansson takaisin dekkaristien top 10.

Elokuisessa Gotlannissa vietetään keskiaikaviikkoa. Roolipelejä harrastava ryhmä tapaa öisin kirkon raunioilla, ja esityksen keskiössä on 1100-luvulta peräisin oleva kaksoishauta: murhattujen vanhan miehen ja nuoren naisen lepopaikka. Nuorta naista esittävän kauniin 16-vuotiaan Malvan on vietettävä yö haudassa ja noustava sieltä omin voimin ylös.

Kun Malva katoaa salaperäisesti, Maria Wern saa jutun tutkittavakseen. Tytön isä on huolissaan. Näytelmäryhmää johtaa opiskelija Botel Hellsten, joka on lumoutunut Malvan kauneudesta ja haudan salaisuudesta. Onko Botelilla jotain tekemistä Malvan katoamisen kanssa, vai löytyykö syyllinen jostain ihan muualta kuin näytelmäryhmästä? 

Kun rannalta löydetään kuollut nainen, mysteeri mutkistuu entisestään. Naisen kuolema voi olla onnettomuus, tai sitten se on jotain ihan muuta. Maria Wernin on selvitettävä langat historian, nykyajan ja fantasian yhä tiukemmaksi käyvästä vyyhdistä.

torstai 19. syyskuuta 2013

Katarina Wennstam : Turman lintu

Tämä oli erittäin jännittävä ja ajatuksia herättävä kirja. Jos henkilö(t) ajaa toisen ihmisen tekemään itsemurhan, löytyykö rikosnimikettä, miten rikosta tutkitaan ja miten siitä syytetään. Kirjassa tutkitaan kunniamurhaa sekä äärimmäistä kotiväkivaltaa. Mikä on murha ja mikä on itsemurha?

Kirja on samaan aikaan jännittävä dekkari ja kantaa ottava teos. Pidin paljon. Ahmaisin hetkessä.

Ruotsalaisilla on selvästi taito tehdä kirjoja, jotka elävät voimakkaasti hetkessä.

Maria ja Tobias Allende ovat vihdoin löytäneet unelmiensa talon Tukholman lähistöltä. Nuorenparin arki järkkyy, kun entisen omistajan menneisyys tulee julki. Maria ryhtyy tutkimaan talon historiaa, muttei osaa varautua puistattavaan todellisuuteen kulissien takana.Samaan aikaan syyttäjä Madeleine Edwards kohtaa uusia haasteita sekä kotona että työssään. Teini-ikäinen tytär kaipaa kiireistä äitiään, mutta outo kuolemantapaus vie Madeleinen jälleen vaiettujen rikosten ja ruotsalaisen kansankodin häpeäpilkkujen ytimeen.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Marja Björk : Puuma

Tämä on kolmas Björkin kirja jonka luin. Ilmestymisjärjestyksessä toinen.

Minusta tämä on selvästi heikompi kuin kaksi muuta. Tarina on sirpaleita sieltä ja täältä, Mallan lapsuudesta ja aikuisuudesta. Motiivit Mallan toiminnalle jäävät aukeamatta. Ajatusketju siitä, että Malla olisi ihmisenä "rikkinäinen", koska ei halua sitoutua perheeseen tai parisuhteeseen, koska hänen äitinsä ei ole osannut olla läsnä perheessä, on jotenkin falski. Että nainen olisi kokonainen vain toisten ihmisten kanssa. Eikä nykyisin ei ole mitenkään tavatonta, että naisilla on sivusuhteita. Ei edes se, että sivusuhde on nuorempaan mieheen. Aiheesta voisi saada aikaiseksi komedian tai oikein kunnon draaman, mutta tämä kirja ei ole kumpaakaan. Jäi hyvin vaisuksi lukukokemukseksi.


Taas minä laihdun puoli kiloa päivässä, hän ajatteli. Chanel vitonen peittyy kohta tuoreen sperman hajuun. Kun saan selville, mitä partavettä Roy käyttää, ostan Kaukolle samaa.
Malla näkee ikkunasta, että vastapäiseen taloon on muuttanut uusi naapuri, varoituskolmion mallinen mies. Hän pakenee painovoimaa ja virtsankarkailua tämän lakanoihin, jotka ovat puhtaita ja raikkaita toisin kuin poikamiesten luona yleensä. Pitkä liitto on turvallinen satama, josta käsin seikkailla itseään satuttamatta.
Kun Malla oli lapsi, hänen äitinsä katosi öisin omille teilleen. Tyttö vaistosi, että äiti oli kuori vain, kuin omena jonka sisuksen joku oli salaa syönyt. Jääkö Mallasta itsestään mitään jäljelle?  

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tess Gerritsen : Mefisto klubi

Tämän lukemisesta on kulunut reilu viikko. Sen verran oli keskinkertainen lukukokemus, että juoni ja henkilöt alkavat jo unohtua.

Löytyy ensimmäinen uhri, joka johtaa muiden uhrien jäljille. Murhat on tehty rituaalimurhien tyyliin ja niissä on saatananpalvontaelementtejä.

Kun Jane penkoo riittävän kauan löytyy uhreille yhteys. He kaikki ovat kasvaneet samassa paikassa, jossa yhdelle perheelle kävi uskomaton määrä onnettomuuksia: poika hukkui, äiti kompastui rappusissa ja kuoli, perheen isä teki itsemurhan. Oliko kaikki onnetonta sattumaa vai oliko perhe murhaajan ensimmäinen uhri?

Tutkinnan yhteydessä Maura ja Jane törmäävät Mefisto klubiin, joka uskoo, että pahuu elää maanpäällä. Että joukossamme on "puoli-ihmisiä", joiden tehtävä on aiheuttaa sekasortoa ja kauhua. Onko Mefisto klubi oikeassa?


Viides Maura Isles -trilleri: joukko ihmispsyyken asiantuntijoita aikoo todistaa pahuuden olemassaolon

PECCAVI. Latinankielinen sana on kirjoitettu murhatun nuoren naisen verellä kuin joulutervehdykseksi kuolinsyyntutkija Maura Islesille ja etsivä Jane Rizzolille. "Olen tehnyt syntiä."

Rizzoli yhdistää nopeasti uhrin erääseen julkkispsykiatriin - hän kuuluu salaiseen Mefisto-klubiin, joka on päättänyt näyttää toteen, että saatana demoneineen elää keskuudessamme.

Mutta sitten Mefisto-klubi alkaa pelätä herättäneensä henkiin jotain, mitä kukaan ei pysty hallitsemaan. Rizzoli ja Isles joutuvat myöntämään, että heidän vastustajansa on vaarallisempi kuin koskaan - ja se on vasta alkanut toteuttaa suunnitelmaansa.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Leena Lehtolainen : Rautakolmio

Pitkästä aikaa Maria Kallio dekkari. Ne ovat olleet kotimaisia dekkarisuosikkejani ja jokaisen olen lukenut.

Kesäleskeksi jäänyt Maria saa tiiminsä kanssa tutkittavakseen kaksoismurhan. Aluksi vaikuttaa, että uhreilla ei ole mitään yhteistä. Ainoaksi löyhäksi linkiksi paljastuu se, että murhattu Saila on Tannerin vaimon sisar ja murhatun miehen ex-vaimo on töissä Tannerin miniän liikkeessä. Tanner itse on menestynyt jääkiekossa ja rahoituksessa. Koko perhe suree edelleen menehtynyttä äitiä. Onko Tannerin perhe kuitenkin jotenkin sidoksissa näihin murhiin? Voiko murhaaja olla perheenjäsen?

Tutkimuksiin osallistuu omatoimisesti kirkkonummelainen poliisi Jon Berg, joka tuntuu flirttaavan estotta kesäleski Marialle. Vaikeampi pala on se, että tutkimusten yhteydessä kuvioon tulee mukaan mies Marian menneisyydestä Mikke.

Kaikkiaan varsin mukava Maria kirja. Kerralla hotkailisin tämän! Työn ohella Maria pohtii itsensä ja parisuhteensa muutosta iän myötä. Kirjoissa kiintoisinta minusta on Maria itse.

Maria Kallion epätyypillisten rikosten solu saa tutkittavakseen kaksi pienen Brändön saaren rannasta löydettyä, muoviin käärittyä ruumista. Toinen uhreista on entinen malli ja kiivas ruotsin kielen puolustaja Saila Lind, jolla on runsaasti vihollisia. Lähistöllä on kuuluisan jääkiekkoilijan huvila, jossa Lind on viettänyt paljon aikaa.


Nenänsä tapaukseen työntää myös paikallispoliisi Jon Berg, jonka vetovoimaa Marian silmissä lisää se, että hänen perheensä on purjehtimassa ulkomailla. Toisen uhrin henkilöllisyyden paljastuessa nousee pintaan hälyttäviä asioita Marian menneisyydestä. Jääkiekkoilijan perheessä tapahtuva vakava pahoinpitely sotkee kuviota entisestään.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Oscar Wilde : Dorian Grayn muotokuva

Aloitetaan siitä, että en ole ikinä tuntenut mitään tarvetta tutustua Wilden tuotantoon. Jälleen 100-kirjaa projektini iski ja valitsin Wilden, koska se oli hyvin lyhyt verrattuna vaikka Tolstoihin :) Koska ahmaisin työreissussa dekkarini, korkkasin myös Wilden.

Kirja oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Perusjuonena on se, että taitelija on löytänyt muusan Dorianin. Nuoren, viattoman ja huumaavan kauniin nuoren miehen. Hänen aatelisystävänsä päättää kertoa nuorukaiselle, kuinka hän on nyt kukkeimmillaan ja kuinka vanhemmat ihmiset kadehtivat hänen nuoruuttaan ja turmeltumattomuuttaan ja kuinka hän voisi sitä hyödyntää. Vanheneminen tulee viemään sen kaiken pois. Viuh, vain muutama vuosi ja Doriankin on pöhöttynyt ja ryppyinen äijä.

Nuorukainen ei halua vanhentua, hän toivoo, että hänen sijastaan taitelijan maalaama loistokas muotokuva vanhentuisi. Niin tulee käymään. Dorian elää nautiskellen aina pahasti moraalittomuuteen saakka ja säilyy itse nuoruutta ja viattomuutta uhkuvana. Tauluun sen sijaan tulee uurteita, häijy katse ja jopa veriset kädet.

Kirja on jännittävä kertomus Dorianista, ajatuksia taiteen tarkoituksesta, kuvaus ajan moraalista sekä kuvaus ulkoisen kauneuden kohtuuttomasta arvostuksesta. Lisäksi kirjassa on selvä homoeroottinen lataus. Sekä taiteilijan että lordin suhtautuminen Dorian kauneuteen ja inspiroivuuteen ei vaikuta pelkästään platoniselta.

Täytyy tässä vaiheessa todeta, että 100-kirjaa projekti on avartanut lukutottumuksiani hyvin. (Tulen perumaan kaikki puheeni, kun alan lukemaan venäläisiä klassikoita)


lauantai 31. elokuuta 2013

Camilla Läckberg : Jääprinsessa

Minulla oli työmatkalla mukana Jääprinsessa. Kylläpä meni muuten aika ankea matka (kone myöhässä, todella täysi, ilmastointi ei oikein pelannut jne.) ihan yhdessä hujauksessa tätä lukiessa. Tarinassa oli jälleen kerran imua ja henkilöt mielenkiintoisia. Tämä ei sentään ollut niin jännittävä, että olisi yöunet kärsineet :)

Kirjasarjaa luen aivan satunnaisessa järjestyksessä ja se toimii niinkin.

Hyvä dekkari!

Lukukuukausi on ollut aktiivinen, blogin pitämisen aikana tulee ennätysten kuukausi. Tämän kirjan myötä olen lukenut yhdeksän kirjaa ja kohta menen lukemaan loppuun sen kymmenennen. Aktiviisuuden yhtenä syynä on tuntien roikkuminen lentokoneissa ja -kentillä. Olen saanut tuostakin tympeydestä jotain itselleni :)

Camilla Läckberg sijoittaa Jääprinsessa-esikoisromaaninsa tapahtumat Ruotsin länsirannikolle talvenhyiseen pikkukaupunkiin, jossa jokainen tuntuu tietävän toisistaan kaiken. Murhenäytelmä syntyy idyllin hämärältä puolelta, suljetun yhteisön kaatuvien kulissien takaa.

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat vieneet Ericaa ja Alexia eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta tuli menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Kuinka kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt, valovoimainen kaunotar olisi voinut tehdä näin rivon itsemurhan? Kenties hänen elämässään oli sittenkin ollut jotakin pahasti pielessä. Erican vaistot vievät hänet keskelle salaisuuksien vyyhtiä. Tutussa ympäristössä kaikki onkin pian aivan vierasta ja outoa.

torstai 29. elokuuta 2013

Katarina Wennstam : Alfauros

Luin aikaisemmin Wennstamin paljon kehuja saaneen Tahran ja minuun se ei tehnyt vaikutusta. Ei dekkarina eikä juuri edes prostituutiota ja ihmiskauppaa kuvaavana kirjana. Tartuin kuitenkin uusimpaan kirjaan Alfaurokseen. Se oli kirja, joka piti ahmaista kerralla.

Tarina siis imaisi mukaansa. Mitä näyttelijä Jack Rappe teki joutuakseen puukotuksen uhriksi? Kuka oli puukottaja? Ja millainen mies Rappe oikein olikaan?

Kirjan juoni pyörii sen ympärillä, että onko rikos pakottaa seksikumppaninsa tekoihin, joihin hän ei halua osallistua. Uhrit tietävät, että heitä on kohdeltu väärin, mutta onko heitä kohdeltu "rikollisen väärin"? Osa pystyisi hankkimaan lääketieteellistä näyttöä. Mutta samalla uhrit miettivät, että koska suostuin tiettyihin asioihin, niin onko se rikos, että partneri teki minulle vielä näin? Hävettää. Leimaantuminen pelottaa. Moni myös ajattelee uramahdollisuuksiaan. Mutta kun yksi on pakotettu kertomaan asiasta, alkaa muutkin puhua.

Se pitää todeta, että syyttäjä Madeleine Edwards ei minusta ole kovin kummoinen hahmo.

Aion ehdottomasti lukea väliin jääneen kirjan.


Näyttelijä Jack Rappe on Ruotsin himoituimpia poikamiehiä. Kun hänet löydetään kotoaan vatsa auki viillettynä, seurapiirielämän pimeät yksityiskohdat alkavat paljastua.Miehen alfauroksen maine tunnettiin, mutta hyväksikäytettyjen nuorten naisten määrä yllättää jopa kokeneen syyttäjän Madeleine Edwardsin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Marja Björk : Posliini


Kirjan aluksi hetken aikaa kuvittelin jo lukeneeni sen. Jaana asuu pienellä maaseutupaikkakunnalla ja hänen perheolonsa on ovat ahdistavat. On konkurssi, köyhyyttä, äidin uskottomuutta ja lasten asiat eivät vanhempia kiinnosta lainkaan. Piti oikein tarkastaa: samalla lailla alkaa tarina kirjassa "Prole".

Mutta posliinin aihe on vielä rankempi: pedofilia.

Jaana pääsee Helsingissä asuvan tätinsä ja hänen miehensä luokse vierailemaan. Ensimmäistä kertaa hän on aikuisille näkyvä. Joku on kiinnostunut hänestä, juttelee, opettaa ja pitää lähellä.

Jaanasta tulee helppo uhri Kurtille eli Nuutti-sedälle. Jaana janoaa läheisyyttä ja on ymmärtämätön sen suhteen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Sillä kukapas Jaanalle olisi sellaisia asioista vaivautunut puhumaan. Keneltä Jaana voisi kysyäkään mitään, kun Nuutti-setä vannottaa olemaan hiljaa. Välillä tyttö miettii, että mitä Nuutti-setä saisi tehdä ja mitä ei. Välillä hiukan nolottaa. Jaanan tunteet heittelehtivät laidasta laitaan ja välillä hän jopa uskoo rakastavansa Nuuttia ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Hetkellisessä "rakkauden huumassaan" hän jopa tarjoaa itseään Nuutille. Jaanan ajatusmaailma on jo mennyt sekaisin ja rikki, hän ei enää käyttäydy kuin normaali lapsi. Tosin Jaanan elämä on sellaista sekamelskaa, että siinä ei ole mitään normaalia. Juuri tästä johtuen hyväksikäyttö saa jatkua kenenkään sitä huomaamatta.

Nuutti polkee Jaanan luottamuksen ja terveen kehityksen jalkoihinsa omia sairaita halujaan tyydyttäessään.

Tarina on kirjoitettu Jaanan näkökulmasta. Se on hyvin uskottava ja analyyttinen. Vivahteita on moneen suuntaan. Toki kertomus itsessään on vastenmielinen, mutta se ei tarkoita, että asiasta pitäisi vaieta.


Kun helsinkiläinen täti ja hänen miehensä kaartavat Plymouth Barracudallaan kyläkaupan pihaan, kuusivuotias Jaana on häikäistynyt. Anita on kaunis kuin filmitähti, ja hänen ulkomaalaisen näköinen miehensä puhuu laulavasti ja silittää Jaanaa hiuksista – häntä, joka yleensä on vain tiellä. Pian Jaana pääsee yksin junalla pääkaupunkiin Anitan ja Nuutti-sedän hoiviin. Ylellisessä kodissa, lapsettoman pariskunnan huomion keskipisteenä, hän saa nauttia hellittelystä jota ei ole aiemmin saanut osakseen.
Onnessa lymyää kuitenkin onnettomuus. Jaanan harteille lasketaan raskas salaisuus, eikä kukaan näe hänen hätäänsä ja hämmennystään.

torstai 22. elokuuta 2013

Laila Hietamies : Hylätyt talot, autiot pihat

Olen karttanut Laila Hietamiestä. Mielikuvani on, että hänen kirjansa ovat supertylsiä. Ainoa tylsyyden pätkivä elementti on siirappisuus. 100-kirjaa haasteeni takia päädyin kuitenkin tarttumaan jatkosodan Karjalaan ja Viipuriin sijoittuvaan Hylätyt talot, autiot pihat kirjaan. Pitkin hampain.

Yllätys oli suuri. Pidin kirjasta! Se kertoo pääosin siviilien elämästä Karjalan kannaksen puolustuksen murtuessa. Sota tulee voimakkaasti siviilien elämään. Lähes jokaisella on rintamalla mies, veli, isä, poika tai jopa kaikki. Ja liian monella on haudassa sankarivainaja. Karjala on kaaoksessa, sotilaiden taistelutahto on murentunut ylivoiman edessä ja rintamalta karataan. Jokainen toivoo rauhaa.

Puolustus murtuu ja Viipuri menetetään. Kaoottisissa olosuhteissa siviilit evakoidaan, haavottuneita sidotaan kuin liukuhihnalla ja siirretään kauemmaksi rintamalinjasta. Elämä on tyhjän päällä: jos säilyy hengissä, niin missä on koti ja miten pystyy ansaitsemaan elannon perheelleen.

Kirja oli koskettava ja kiinnostava, jopa siinä määrin, että aion lukea sarjan seuraavan osan.


On vuosi 1944. Suontaan pieni kylä Karjalan kannaksella on nyt naisten kylä. Murhe ja toivo sydämessään rakentavat talvisodan evakkomatkalta palanneet naiset ja lapset elämää raunioille; pellot kynnetään, peruna istutetaan. Kunnes sitten eräänä aamuna repeää itäinen taivaanranta jälleen hurjaa jyrinään. Kirjan keskeiseksi tapahtumapaikaksi nousee Viipuri, ennen niin elämäniloinen kaupunki, josta nyt tulee suuren suomalaisen murhenäytelmän keskeisiä näyttämöjä. Mutta jälleen kerran elämä voittaa, vaikka sen saamaa suuntaa on vielä vaikea ymmärtää.

lauantai 17. elokuuta 2013

Juha Vuorinen : Juoppohullun päiväkirja

En ollut tätä aikaisemmin viitsinyt lukea. Koska tiedän, että hyvätkään huumorikirjat eivät yleensä naurata minua, lähinnä vitsinvääntäminen joka asiasta tympii. Omaan käsitykseeni huumorista ei istu televisioiden ikkunasta heittely, laatanheittely, naiminen, käteenveto ja tolkuton viinanjuonti. Vaatimattomasta sivumäärästä huolimatta, Juoppohullun lukemiseen meni pari viikkoa. Vielä suurempi yllätys oli, että kirja kuitenkin nauratti ainakin kerran :)

Juoppohullun päiväkirjan asioksi voitanee lukea se, että kirja on varmasti saanut monia, jotka eivät kategorisesti luke, tarttumaan kirjaan.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.


tiistai 13. elokuuta 2013

Camilla Läckberg : Kivenhakkaaja

Kirjassa on kaksi erittäin jännittävää tarinaa. Toinen kertoo, kuinka hemmoteltu, manipuloiva ja rikas Agnes-tyttö joutuu naimisiin raskaaksi tullessaan salarakkaansa kanssa, joka on köyhä kivenhakkaaja. Tytöllä on totisesti vaikeuksia sopeutua uuteen elämäänsä, eikä hän kaihda keinoja parantaakseen köyhää elämäänsä. Tarina nivoutuu lopuksi yhteen (Läckbergin tutun sabluunan mukaisesti) nykyajassa kulkevan murhatutkimuksen kanssa. Patrik on saanut tutkittavakseen koulutytön hukkumistapauksen, joka paljastuukin varsin nopeasti murhaksi. Erica tulee myös vedetyksi tutkimuksiin mukaan pienestä vauvasta huolimatta, koska murhatun tytön äiti on hänen tuore, mutta tärkeä ystävänsä.

Molemmat juonet olivat varsin vetävät ja mielestäni hyvin tasapainossa. Melkein pidin enemmän Agnesin tarinasta sen julmuudesta huolimatta.

Tämä oli kirja, jota en malttanut laskea kädestäni vaan se oli ahmittava hetkessä. Tästä tuli hiukan yllättäen suosikkiLäckbergini.

Hummerinkalastaja löytää merrastaan hukkuneen pikkutytön ruumiin, ja tapausta pidetään ensin onnettomuutena. Ruumiinavauksessa käy kuitenkin ilmi, että tytön suussa on jälkiä makeasta vedestä ja saippuasta. Joku on hukuttanut tytön sisätiloissa, riisunut ruumiin ja heittänyt sen lopuksi mereen. Kuka on tappanut 7-vuotiaan Saran näin julmasti? Miksi? Patrik Hedström ja hänen kollegansa Tanumsheden poliisilaitoksella joutuvat jälleen keskelle monimutkaista murhatutkimusta. Patrikin tyttöystävä Erica on juuri saanut heidän ensimmäisen lapsensa, ja suurena apuna raskaiden ensimmäisten viikkojen aikana on ollut juuri pienen Saran äiti. Fjällbackan idyllisen ulkokuoren alla piilee toinen todellisuus - naapurivihaa, sukujen välisiä konflikteja ja jotakin vielä synkempää. Tarinan varhaisimmat jäljet vievät 90-luvulle: joskus menneisyys ei vain päästä otteestaan.

lauantai 10. elokuuta 2013

Majgull Axelsson : Toista tietä

Lainasin kirjastosta samalla kertaa kolme Axelssonin kirjaa. Viimeisenä lukuvuoroon pääsi Toista tietä.

Toista tietä kertoo rinnakkain MaryMarien elämästä -tai siis Maryn ja Marien. Kohtalon hetki on kun MaryMarien kroonisesti uskoton aviomies löytyy halvaantuneena kadulta ja nuorta prostioitua syytetään tapahtuneesta. Mitä tapahtuu sairaalassa: surmaako MaryMarie miehensä ja joutuu vankilaan vaiko antaako hän anteeksi ja miehensä elää ja jatkaa omaa elämäänsä edetäkseen ministeriksi.

Historia onnettomuuspäivään on Mary ja Mariella yhteinen, siitä eteenpäin elämä voi jatkua kovin erilaisena. Aluksi kirja on rakenteellisesti hankala lukea, mutta hetken päästä siihen tottuu.

Positiivisesti arvioituna yhteinen historia ja tarinan kaksi loppuvaihtoehtoa on mielenkiintoinen sekä juonellisesti että rakenteellisesti. Negatiivisesti arvioituna haluaisin kokonaisen tarina ja nyt sain vain kaksi erilaista palasta. Myöskään en oikeastaan tykkää tällaisesta rakennekikkailusta. Olen ihan kuin MaryMarie: pidin kirjasta ja en pitänyt kirjasta :)


Puolialaston mies löydetään itäeurooppalaisen kaupungin kadulta. Hän on taittanut niskansa ja halvaantunut, ilmeisesti pudottuaan ikkunasta. Mies tunnistetaan: hän on ruotsalainen Sverker Sundin. Hänen vaimonsa MaryMarie kutsutaan paikalle Tukholmasta. Kun hän istuu miehensä vuoteen vierellä sairaalassa, todellisuus alkaa häilyä. Hän ei enää ole varma siitä kuka on ja miten hänen pitäisi suhtautua avioliittoonsa Sverkerin kanssa.

Seitsemän vuotta myöhemmin MaryMarie on jatkuvasti kahden vaiheilla. Kumpi hän on, Mary vai Marie? Surmasiko hän miehensä vai antoiko hän tämän elää? Joutuiko hän vankilaan vai tuliko hänestä ministeri? Hänen tarvitsee vain sulkea silmänsä, niin toinen mahdollisuus on yhtä tosi kuin toinenkin. Elämän käännekohdissa on vaihtoehtoja – jos hän olisi kulkenut toista tietä, kaikki olisi sujunut eri lailla.

torstai 8. elokuuta 2013

John Irving : Garpin maailma

Garpin maailma on rakennettu oudoista tyypeistä, joiden elämää jaksottavat oudot tapahtumat. Väliaikana hipaistaan tavallista elämää ja rakennetaan pohjaa seuraavalle suunnanjakajana toimivalle tapahtumalle.

Itse voisin oikeastaan todeta Garpista, että hän on vaimonsa ja äitinsä siivellä elelevä nuoria tyttöjä jahtaava elostelija ja heikko kirjailija. Ei mikään miellyttävä tyyppi. Toisaalta hän on myös erittäin omistautunut ja rakastava perheelleen. Garpin kasvatus ei myöskään ollut tavanomaisimmasta päästä. Hänen äitinsä on outo elämää ulkopuolelta tarkkaileva itsenäinen nainen, joka ei halua mahduttautua 40-luvun naisen malliin.

Erikoisia tapahtumia vyörytetään toinen toisensa jälkeen lukijalle. Välillä henkilöt ovat raivostuttavia joskus rakastettavia. Tapahtumamäärästä huolimatta kirja välillä suorastaan junnaa paikallaan.

Itselleni Garpin maailma oli erikoinen sillisalaatti. Sen verran outo oli kudelma, että joudun ihmettelemään, että miksi kirja oli päässyt 100-kirjaa listalle. Minut kirja jätti aika kylmäksi.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.


Jenny Fields, kenkämiljonäärin perheen musta lammas ja miestenvihaaja, kirjoittaa omaelämäkerran. Kirjasta tulee hänen tarkoittamattaan feministiliikkeen raamattu. Jenny omistaa elämänsä miesten maailmassa vääryyttä kärsineiden siipirikkojen hoivaamiseen, apunaan lähes kaksimetrinen Roberta, joka ennen sukupuolenvaihdosleikkaustaan oli amerikkalaisen jalkapalloliigan kuuluisin keskikenttämies.
Jennyn avioton poika T. S. Garp on hölkkääjä, painimestari ja valmentaja. Hän on myös kirjailija, joka koko ikänsä turhaan pyrkii yltämään oman
esikoisteoksensa tasalle, ja aviomies, joka ei voi jättää rauhaan sieviä lastenvahteja, vaikka rakastaakin vaimoaan yli kaiken. Perheen sisällä hänen yliherkkä huolensa lasten turvallisuudesta johtaa murhenäytelmään toisensa jälkeen.
Äidin ja pojan ympärille ryhmittyy kirjava joukko omalaatuisia ihmisiä yliopiston opettajista ja lemmenkipeistä lähiörouvista poliittisiin salamurhaajiin. Näiden ihmisten vaiheita kuvataan
mielikuvitusta pursuavassa kertomuksessa, joka on yhtä aikaa kauhistuttava ja hilpeä, vuoroin liikuttava, vuoroin groteski.

tiistai 6. elokuuta 2013

Majgull Axelsson : Kuiskausten talo

Naisten tarinat ovat koskettavia, surullisia sekä kiukkua nostattavia, siitä huolimatta, että suurin osa heistä on selviytyjiä. Kiukku kohdistuu useinmiten ympäröivään yhteiskuntaan, jossa miehellä on oikeus nauttia seksuaalisuudestaan myös avioliiton ulkopuolella, mutta vastuunkantaminen jää naiselle. Samoin kuin häpeä. Välillä kiukku kohdistuu kirjan naisiin, miksi he riskeeraavat oman tulevaisuutensa tai antavat käyttää itseään hyväksi.

Kaunis, mutta surullinen kirja.


Upea romaani Augustasta, Alicesta ja Angelicasta on perhetarina. Se kertoo naisista, jotka käyvät henkiinjäämistaistelua eri aikakausina, kukin omalla tavallaan. Tapahtumien keskipisteessä on Augustan talo. Suvun naisille se on muistojen ja satujen paikka, oikea koti. Sieltä saa ahdingossaan turvan Augustan 16-vuotias pojantytär Alice. Kaksi sukupolvea myöhemmin sinne piiloutuu umpikujaan joutunut Angelica, hänkin vasta 16-vuotias, mutta jo kaiken nähnyt ja kokenut. 
Perheen yllättävät vaiheet paljastuvat vähän kerrallaan; ne punoutuvat yhteen naisten oman elämäntilanteen kanssa. Entisaikaan oli rankkaa olla nainen, esimerkiksi aviottoman lapsen synnyttäminen oli suuri häpäe. Nykynaisillakin on silti omat ongelmansa - usein ne ovat hätkähdyttävän samanlaiset kuin edellisillä sukupolvilla. Romaani yhdistää taitavasti jännittäviä tapahtumia, jokapäiväistä elämää ja tarinoiden lumoa. Majgull Axelsson ymmärtää arjen runoutta ja osaa tuoda se lukijoiden nautittavaksi.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Majgull Axelsson : Huhtikuun noita

Huhtikuun noita on ensi kosketukseni Majgull Axelssonin tuotantoon. En vielä tiedä, mitä pidän kirjailijasta. Huhtikuun noidassa oli paljon hyviä elementtejä. Naisten tarinat olivat suurimmaksi osaksi hyviä ja kiinnostavia. Ruotsalaisen kansankodin suhtautumista vammaisiin menneinä vuosikymmeninä kirja kuvasi erinomaisesti - muistan vieläkin vuosikausi sitten näkemäni dokumentin Ruotsin pakkosterilisaatioista ja -hoidosta. Kirja kuvaa surullisesti myös, kuinka kaltoinkohdellut lapset yrittävät pitää itsensä ja välillä äitinsäkin kiinni elämässä ja kuinka äiditön pohtii miksei hän kelvannut. Ja kuinka se yksi ystävällinen ja kiinnostunut aikuinen voi olla se elämässä kiinni pitävä tekijä. Näistä kaikista osista kirjaa pidin.

Sitten päästään tuohon noita osuuteen. Desiree vierailee toisten ihmisten ja eläinten ruumiissa. Mitenköhän tämän sanoisi. Noh, en ymmärtänyt, että miksi hyvää kirjaan piti ympätä tällainen noitahupsuttelu.

Sen verran kirjalija herätti mielenkiintoani, että olen jo aloittanut seuraavan kirjan lukemisen.

Desiréellä on näkijän kyky, hän osaa leijua ja ottaa ihmisen haltuunsa. Mukaansatempaava August-palkinnon voittanut romaani, väkevä kuin loitsu.
Desirée on syntynyt vammaisena ja suljettu laitoshoitoon, pois silmistä. Hän ei osaa kävellä eikä puhua, mutta hänellä on muita kykyjä.
Desiréen äidillä on kasvattityttäriä, jotka eivät tiedä Desiréen olemassaolosta. Eräänä päivänä kukin heistä saa salaperäisen kirjeen. Se pakottaa naiset muistamaan, miten heidän kauan sitten oli jätettävä kasvatuskotinsa, ainoa turvansa. Christina silmäilee sormiaan näkyykö, että joku on ne murtanut? Margareta muistaa, kuinka hän ryhtyi suhteeseen opettajansa kanssa. Narkomaani Birgitta mutisee lauseen, jota on hokenut koko ikänsä: Ei se minun vikani ollut!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Alexander McCall Smith : Harhapolkuja savannilla

Mma Ramotswe sarja on leppoisaa ja hyväntuulista luettavaa. Botswana lisää siihen vielä upeat eksotiikkamausteet. Vaikka etsivätoimiston tapahtumista puuttuu vauhti ja jännitys, on tarinassa tälläkin kertaa imua. Siinä missä eurodekkarissa suhaillaan ympäri maailmaa ja/tai ruumiita tulee urakalla, Mma Ramotswe köröttelee päätietä pakettiautolla hissukseen, miettii elämänmenoa ja tutkii ihmisluontoa selvittelen petoksia ja muita epärehellisyyksiä.

Note to myself:
sarjasta lukematta Teetä ja sympatiaa. Ehkäpä myös Pieniä ihmeitä autokorjaamolla.


Varakas amerikkalainen turisti on Botswanan-matkallaan mieltynyt safarioppaaseensa niin, että on merkinnyt tämän edunsaajaksi testamenttiinsa. Nyt amerikkalainen on kuollut, ja Mma Ramotswen pitäisi etsiä käsiinsä opas ja kertoa tälle yllätysperinnöstä.Samaan aikaan Naisten etsivätoimisto selvittelee tapausta, jossa vaimo on kertonut epäilevänsä miestään aviorikoksesta mutta alkaakin pian itse vaikuttaa epäilyttävältä.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Timo K. Mukka : Tabu

Tabu valikoitui luettavaksi sen takia, että se oli samassa niteessä Maa on syntinen laulun kanssa. Nykypäivän rikosmerkistön mukaan Tabu kertoo alaikäisen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos on olemassa joku termi jatketulle rikokselle, niin lisättäköön se vielä "rikosnimekkeeseen".

Leskeksi jäänyt äiti tyttärensä kanssa tarvitsee tilansa maatöihin miehistä apua. Sitä tarjoaa lähistön vuokralainen. Äiti on kovasti mieltynyt mieheen ja harkitsee häntä uudeksi aviopuolisokseen. Nuori tytär on myös mieltynyt äidin sulhasehdokkaaseen, niin kovasti, että lupaa miehelle seksiä. Ajoittaista pientä katumusta osoittaen mies makaa tytön (tarinan alussa 12-13vuotiaan). Säännöllistä seksiä lapsen ja aikuisen välillä riittää tytön raskauteen saakka, jolloin mies pakenee. Tytön lisäksi miehellä on myös seksisuhde äitiin. Tytön kohtalo järjestyy siten, että hän menee naimisiin paikallisen iäkkäämmän miehen kanssa, joka on pitkään haaveillut omasta lapsesta (ja nyt niitä tulee vähän kuin kaksin kappalein).

Helppoa uskoa, että tuollaista on meno aikoinaan ollut. Mikäli lehtikirjoituksiin on uskomista, niin samanlaista tapahtuu edelleen suljetummissa yhteisöissä, kuten herätysliikkeiden sisällä.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Timo K. Mukka : Maa on syntinen laulu

Maa on syntinen laulu kuvaa kyläyhteisön karua elämää Lapissa sekä luonnonkiertokulkua. Kirjan päähenkilö on nuori nainen Martta joka rakastuu saamelaiseen mieheen. Martan isä vastustaa liittoa.

Arki on raskasta ja aika yksitotista. Miehillä huvina (ja kirouksena) on viinanjuonti. Rankimmat juopottelut johtavat tappeluihin ja jopa tappoihin. Naisilla huvina on naapurin pirtinpenkillä juoruilu. Herätysliike tuo oman vaihtelunsa arkeen, eikä sekään aina pelkästään hyvässä.

Martan heräävä seksuaalisuus saa ison osan kirjassa, tosin onhan sillä kauas kantavat seuraukset Martan ja hänen lähipiirinsä elämässä.

Vaikka kirja on ilmaisuvoimainen, ja siinä on tiivis tunnelma ja koskettava juoni, se ei silti vedonnut minuun.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.



torstai 18. heinäkuuta 2013

Anna Jansson : Hylynryöstäjä

Jostain syystä tämä Janssonin dekkari oli jäänyt välistä lukematta. Tällä kertaa Maria Wern joutuu piileskelemään, koska hän aikoo todistaa rikollispomoa vastaan. Piileskelypaikaksi valikoituu sattumalta   "terapialeiri" autiolla saarella. Heti kättelyssä katoaa kännykät, juomavedet ja muutkin vehkeet ja ruuat tuhoutuvat. Sitten alkaa tulla ruumiita tiuhaan tahtiin. Onko murhaaja yksi kurssilaisista vai onko joku soluttautunut saareen? Yhdistääkö uhreja jokin?

Minua tällainen joukkolistintäjuoni, josta päähenkilö luonollisesti selviytyy, ei kiinnosta. Sanoisin, että suorastaan tympeää. Ilmeisesti vitsikkäiksi tarkoitetut karikatyyrihahmotkaan eivät naurattaneet eivätkä tuoneet juoneen mitään lisää, paitsi epäuskottavuutta.

Minusta Janssonin heikoimpia kirjoja. Joskus se ruotsalainen dekkarikin pettää.

Visby, Gotlanti. Kajsarnin vankitornin vanha puuportti sulkeutuu. Pimeässä poika tarttuu tyttöä kädestä, ja kostea viileys ympäröi heidät. Tornista poika löytää kartan vuodelta 1816, ja yöllisen seikkailun jälkeen he tekevät salaisen suunnitelman. Vielä joskus he matkaavat autiolle Gotska Sandönille ja kaivavat esiin hylynryöstäjän aarteen.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen heidän odotuksensa näyttäisi päättyvän. Mutta sitten poikasena kartan löytänyt Erik Hansson löydetään autostaan kuolleena. Ei ole itsestään selvää, liittyykö tähän rikos, mutta kärsimys ja menetetty elämä herättävät lähipiirissä kostoajatuksia.

Läheisellä Gotska Sandönin saarella piilottelee Maria Wern. Hänen on määrä todistaa tärkeässä oikeudenkäynnissä, minkä vuoksi hänen henkeään on uhattu. Samaiselle saarelle matkustaa kuntoutukseen seitsemän kansankodin kolhimaa naista. Myrsky katkaisee sähköt ja yhteydet ulkomaailmaan. Naisia aletaan murhata yksi kerrallaan. Liittyvätkö murhat Erikin kuolemaan ja legendaan hylynryöstäjän aarteesta? Ja ennen kaikkea: moniko selviää saarelta hengissä?

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Camilla Läckberg : Pahanilmanlintu

Kesä ja dekkarit kuuluvat ehdottomasti yhteen!

Läckberg tarjoaa jälleen takuuvarmaa dekkariviihdettä. Patrik tutkii liikenneonnettomuutta, joka on johtanut kuolemaan. Kaikki viittaa rattijuoppouteen, paitsi se, että uhri ei ikinä juonut. Patrik luottaa vaistoonsa ja pian löytyykin merkkejä murhasta. Patrik laittaa rikoksen tunnusmerkistöjä vastaavan tapahtumahaun ja tapauksia löytyy ympäri maata ja yhtäkkiä pienellä poliisiasemalla on käsissään sarjamurha.

Sabluuna on tuttu: rinnalla kuljetetaan menneisyyden juonta, joka kertoo murhaajasta ja lopuksi juonet yhdistyy.

Rauhallisen talven jälkeen Tanumsheden poliisiasemalla alkaa jälleen tapahtua. Samana päivänä kuin Patrik Hedströmin uusi kollega Hanna Kruse aloittaa työt asemalla, tuntematon nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Hän lemuaa voimakkaasti alkoholilta, ja tapaus aiotaan ohittaa rutiininomaisesti. Mutta Patrikin vaistot viestittävät muuta. Jokin ei täsmää. Omituisten tapahtumien vyyhdin kiertyessä auki naisen kuolema osoittautuukin murhaksi.Pian murha yhdistyy kuolemantapauksiin muualla maassa. Patrik ja hänen kollegansa ovat pahan paikan edessä. Liikkuuko seudulla sarjamurhaaja? Mikä yhdistää uhreja? Miten murhaaja on heidät valinnut? 


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Rosamund Lupton : Mitä jäljelle jää

Tämä kirja imaisee mukaansa jo ensi sivuilta. Mielestäni tämä kannattaa lukea ilman mitään vihjauksia juonesta, joten enpä kirjoita siitä takakannen tekstiä enempää (vaikka mieli tekisi).

Juoni koulun tuhopolton selvittämiseksi, joka selvittämättömänä uhkaa Jennyn henkeä, on jännittävä sekä kekseliäs. Mutta kirja ei ole perinteinen trilleri, se on myös kirja rakkaudesta.

Äidinrakkaus - joka saa äidin ajattelemaan vain lapsensa pelastumista.
Uusi rakkaus - joka on niin voimakas, että se saa toisen tuntemaan toisen puoliskon läsnäolon, vaikka hän ei olekaan fyysisesti paikalla
Pitkä rakkaus - siinä ei enää tarvita sanoja, pelkkä kosketus tai katse riittää
Sisarrakkaus - joka ilmenee pyyteettömänä haluna auttaa ja tukea.

Kirjassa on myös surullinen pohjavire, joka minusta lisää sen kauneutta. Tämä oli niitä kirjoja, jotka oli pakko ahmia kerralla.


Kesken koulun liikuntapäivän tumma savu peittää sinisen taivaan. Sidley Housen koulu on tulessa, ja Grace tietää, että hänen 17-vuotias tyttärensä Jenny on talon sisällä. Hän juoksee epäröimättä palavaan kouluun pelastaakseen lapsensa.

Kun myöhemmin käy ilmi, että palo oli tahallaan sytytetty, Grace ryhtyy etsimään syyllistä. Elämän ja kuoleman rajalla kamppaillessaan Grace saa selville, että Jenny ei vieläkään ole turvassa. Halu suojella perhettään saa Gracen tekemään mahdottomasta mahdollista, kun tutkimusten edetessä tutuistakin ihmisistä paljastuu uusia, pimeitä puolia. Grace ymmärtää, että vaikka onnellinen loppu ei aina ole itsestäänselvyys, rakkaudella ei ole rajoja.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Aino Suhola : Rakasta minut vahvaksi


100 kirjaa lukuprojektini etenee tuskaisen hitaasti. Lukuprojektini aikana lukemani hurjat viisi kirjaa ovat kaikki olleet hyviä, joten en edes tiedä, että mikä projektissa tökkii. Ehkä se, että mielenkiintoista luettavaa on niin paljon ja usein tekee mieli tarttua kuitenkin dekkariin.

Mutta siis Suholan kirjaan.

Ensimmäiseksi pitää todeta, että en lue runoja. Eino Leino on lähes ainoa runoilija, jonka tuotantoon olen tutustunut laajemmin. Siksi on ehkäpä epäreilua arvostella kirjaa, vaikka Suholan kirja sisältää myös runojen lisäksi pieniä tarinoita.

Suhosen kirja on kannustus miettimään oman elämänsä tärkeitä asioita ja riisumaan se ulkoisista menestysmerkeistä. Jokainen ihminen on itsessään tärkeä, eikä ihmistä pitäisi arvottaa hänen tuottavuutensa mukaan. Kirja kannustaa vaaliman elämä tärkeitä asioita ja rakastamaan.

On helppo uskoa, että monelle Suholan kirja on ollut koskettava ja osalla vaikeassa elämäntilanteessa elävälle jopa voimauttava.

Osa teksteistä on minusta kauniita. Rakkautta koskevat olivat minusta parhaimpia. Elämästä/arkipäivästä kertovissa teksteissä minua alkoi lukemisessa häiritsemään se, että ne jotka oravanpyörässä rekittävät ovat jotenkin "alempiarvoisia" ja heiltä on jäänyt jotain tärkeää elämässä ymmärtämättä. Kautta aikojen suurimman osan aikuisikäisten elämästä on kulunut ruuan ja suojan hankkimiseen. Välillä on vaikea ymmärtää asian päivittelyä ja "mustamaalamista". Sitäpaitsi konsepti on perusteeltaan aivan sama: ennen mentiin pellolle tai metsään päiväksi, nykyisin painutaan toimistolle puhumaan siihen Mobiraan (julkaisemisesta on hetki vierähtänyt) korvalla toimistossa.



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tess Gerritsen : Luutarha

Juoni kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Julia yrittää selvittää juuri ostamansa talon pihasta löytyneen vanhan luurangon mysteeriä yhdessä talon alkuperäisen omistajasuvun kanssa. Toisessa kuljetetaan juonta 1830-luvulla, jolloin vähävarainen Norris suorittaa lääketieteen opintojansa ja joutuu yhdessä neuvokaan ja sinnikkään Rosen kanssa tempaistuksi mukaan murhavyyhteen.

Iso osa kerronnasta keskittyy Norrisin opintojen ruumiinavauksiin ja Norrisin osallistumiseen ruumiiden hankintaan, mikä on aikalailla sivuseikka juonessa ja minua toisto alkoi nopeasti kyllästyttämään. Gerritsenin nykyajan hahmot ovat mielestäni paljon näitä 1830-luvun henkilöitä uskottavampia ja mielenkiintoisempia. Sinänsä tarinat rullaavat tuota ruumiinavaus ja -hankintahommaa lukuunottamatta sujuvasti eteenpäin ja nivoutuvat lopuksi yhteen.

Ei tämä todellakaan ole Gerritsenin parasta tuotantoa, mutta ihan ok kesäviihdettä.


Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan. Julia haluaa selvittää tuntemattoman naisen kohtalon ja huomaa vähitellen sekaantuvansa yhä syvemmälle 1830-luvun järkyttäviin tapahtumiin.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi... 

Todistaakseen syyttömyytensä Norrisin täytyy löytää murhan silminnäkijä - ainoa henkilö joka voi estää seuraavaa murhaa tapahtumasta: 17-vuotias ompelijatar Rose Connolly. 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Camilla Läckberg : Merenneito

Viimeksi kritisoin Läckbergia lukiessani sitä, että kirjat ovat tehty sabluunan mukaisesti, jossa samaan aikaan kuljetetaan tapahtumajuonta vuosien tai vuosikymmenten takaa ja juonta nykypäivässä. Homma kävi tökkimään. Mutta Merenneitoon rakenne sopii, koska siinä selvittämättömän murhan ja uhkauskirjeiden syyt juontavat juurensa menneisyyteen.

Merenneito on jännittävä dekkari ja kertomus siitä, miten syyllisyys vaurioittaa ihmismieltä ja minkälaista on kasvaa lapsena ilman rakkautta ja kadehtia niitä, joita rakastetaan.

Olen lukenut Läckbergin kirjoja satunnaisessa järjestyksessä. Patrikin ja Erican elämää on hyvin pystynyt seuraamaan näinkin.

Läckberg kirjoittaa laadukasta dekkaria. Tämä on toistaiseksi paras, jonka olen hänen tuotannostaa lukenut.


Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet, mutta ei tiedä edes onko hän elossa vai kuollut. 

Kolme kuukautta myöhemmin mies löydetään meren jään alta, pistohaavoja rinnassaan. 

Pian paljastuu, että kadonneen ystävä, esikoiskirjailija Christian Thydell on jo yli vuoden ajan saanut nimettömiä, uhkaavia kirjeitä. Christian yrittää vähätellä niiden merkitystä, mutta hänen ystävänsä Erica Falck aavistaa pahaa. Ericalla on aikaa: hän odottaa kaksosia, eikä kirjaakaan ole työn alla. Uteliaisuus saa hänet tutkimaan tapausta itsekseen, rinnan miehensä Patrikin johtaman poliisitutkinnan kanssa. 

Joku vihaa Christiania syvästi eikä lainkaan epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Poliisi oivaltaa pian, että kirjeet ja murha liittyvät toisiinsa. Ja jäljet johtavat kauas menneisyyteen...