tiistai 26. elokuuta 2014

Anne Holt : Pahan varjot

Tämän lukaisin kesäkuun lopussa lomani alkajaisiksi. Yleensä olen pitänyt Anne Holtin dekkareista, mutta tästä jäi hyvin haalea muistijälki.

Pahan varjot sisältää kaksi ilmeisesti aiemminkin julkaistua Hanne Wilhemsen dekkaria yksissä kansissa. Ensimmäinen osa sijoittuu Hannen uran varhaisiin vuosiin. Hanne saa tutkittavakseen lastenkodin johtajan murhan. Lastenkodista on myös kadonnut Olav-poika murhan aikaan. Kaikki vaikuttaa lastenkodissa olevan sinänsä normaalia, mutta kun Hanne selvittelee tarpeeksi taustoja, onkin aika monella salattavaa. Miten Olav liittyy tapahtumiin? Lopulta Hanne saa tunnustuksen, mutta jää miettimään, että miten oikeus toteutui.

Toinen tarina alkaa vauhdikkaasti mestauksella samuraimiekalla. Valtionsyyttäjä joutuu katsomaan vierestä vaimonsa murhan. Hän myös tuntee murhaajan. Tapauksen tekee kaikkea muuta kuin helpoksi se, että murhaajan on nähty hypänneen sillalta ennen murhaa. Epäillyksi nouseekin valtionsyyttäjä itse. Samalla, kun Hanne ponnistelee eteenpäin tutkimuksissaan, hänen yksityiselämänsä järkkyy.

Ihan ok dekkarit, mutta eivät yllä lähellekään Holtin parasta 1222.

Särmikäs rikoskomisario Hanne Wilhelmsen on lukijoiden suosikki ja Holtin seitsemän dekkarin päähenkilö. Wilhelmsen vartioi yksityisyyttään tarkasti eikä paljasta ajatuksiaan aina edes lähimmilleen, mutta poliisina hän ei epäröi pistää itseään likoon. Pahan varjot sisältää kaksi Hanne Wilhelmsen -dekkaria: Paholaisen kuolema ja Kuollut jokeri. Lastenkodin johtajattaren murha saa lapset ja työntekijät pois tolaltaan, ja Norjan valtionsyyttäjän vaimo löytyy kotoaan kaula samuraimiekalla katkaistuna. Rikoskomisario joutuu pistämään kaikkensa peliin, mutta riittääkö se?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti